keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Vinku navetoi

Vinku oli tänään ensimmäistä kertaa navetalla koko aamunavetan ajan. Minusta tuntuu, että tuo pentu ei pelkää mitään.. Ne muutamat ritilät mitä meillä on navetassa, on ihan jees, niillä voi kyllä kävellä sen mitä tarvitsee. Ilmastointi, lypsykoneen ääni, ei ongelmaa. Ääniarkuutta ei siis ilmene. Lehmiä ei pelkää lainkaan, vähän voisi toki itsesuojeluvaistoa olla enemmän - kun aloin lypsää, Vinku meinasi tulla lehmien parsiin asti auttamaan. Aika äkkiä tajusi (ilman että tarvitsi kantapään kautta oppia), että parsiin ei saa tulla. Sen verran Vinkusta onneksi löytyy itsesuojeluvaistoa, että jos lehmä kääntyy sitä päin, se ei yritä tulla esimerkiksi ruokintapöydälle. Ja kapeille ruokintapöydille ei onneksi mene itsekseen kun selkäni käännän. Muuten ei kapeilla käytävillä liikkuminen ole mikään ongelma!

Nyt sain pennut rekisteröityä Kennelliittoon, löytyvät Koiranetistä. Olipa hankala juttu, ajattelin että on helpompi rekisteröidä kun siirrän Sannin ensin isäni nimistä omiin nimiini, mutta siitähän tarvitsi sitten lisää paperia täytellä, koska koira vaihtoi omistajaa vasta pentujen syntymän jälkeen jne.

Winx Koiranetissä

Heh, juuri kun olin edellisen päivityksen saanut kirjoitettua ja kirjoitin, että odotellaan kengittäjää käymään, ajoi kengittäjä pihaan. Pihla on siis nyt taas kengässä ja otin kengityksen jälkeen siitä muutaman kuvan. On se vaan kaunis!


Löysin koneelta muutaman mooonen vuoden takaisen kuvan minusta ja nykyään 20-vuotiaasta Pipsasta. :)







Toivotaan että sade lakkaisi ja pääsisi pian pellolle - saisi levitettyä apulannat ja saisi hevosetkin sitten laitumelle. Kävin jo katselemassa joko joku lohko kestäisi, mutta ei kehtaa vielä laittaa. Mutta ei mene enää kauaa, huippua!

Niin, ja ollaanhan me oikeasti paimennushommiakin tehty. Cindyn veli Ken vaihtoi omistajaa syksyllä, ja käytiin viime viikon perjantaina auttamassa heitä eläimien koiraamisessa ja miettimässä yhdessä, miten ne työt kannattaisi juuri heidän navetassa tehdä. Se kun on niin navettakohtaista mikä on paras ratkaisu. Paimennettiin myös pikkuhiehoja, josta video alla. Muutama lypsylehmä oli sellainen jotka meínasivat mennä koiran yli - Cindystä huomaa, että se ei ole ihan täydessä terässään koska ei rupea puremaan ollenkaan. Pitää pyytää seuraavalla kerralla kaveriksi joku, jonka koira nappaa tarvittaessa, valehyökkäykset ja haukku eivät joka kohdassa riittäneet.


Vinku on paimentanut muutaman kerran lampaita, ihan vaan kotona. Nyt on jo paljon parempi mitä ensimmäisellä kerralla, se pomppiminen on jäänyt pois, alkaa liikkuminen olla matalampaa jne.

Caran kanssa on taas sellainen masennuskausi että oksat pois. Kai se pitää tyrkätä hetkeksi jollekin kaverille, onko sen on/off-paimennusvaisto minusta johtuvaa, vai onko sen vaisto vaan puutteellinen. Sillon kun Cara paimentaa, se paimentaa tosi kivasti. Mutta seuraavana päivänä se vaan seisoo ja toljottaa, saattaa ehkä blokata mutta ei varmasti tee mitään hyödyllistä. Carahan tulee perjantaina 2v, johan sen pitäisi olla täysin syttynyt.

Sanni on ollut niin hyvässä kunnossa, aivan huippua! Tekisi melkein mieli ilmoittaa Sannikin kisaamaan kesäkuussa kelpiepäiville. :D Cindy on siis lähdössä sinne David Williamsin oppiin sekä kisaamaan tilakoiraluokassa JA yrittämään uudestaan lammasperusrataa. Se jäi vähän kaivelemaan viime kesältä (läpimeno jäi pisteen päähän, Cindy oli vähän vaisu kun olin koettanut avata sen hakuja kovemman kautta), haluan yrittää sitä uudestaan. Eli Cindyhän on tehnyt jo nautaradan, lammasrata on siis nyt ihan vapaaehtoinen.

tiistai 5. toukokuuta 2015

kokeile minua, kokeile!

Pihla on ollut meillä nyt viikon. Myyjä oli ihan oikeassa, kun sanoi että Pihla kokeilee minut varmasti hyväksi. Kengittäjä ei ole kerennyt vielä käymään, kävin ostamassa kengityssetin ja otettiin itse siltä kengät pois. Yöllä ennen kenkien poistoa (la-su välisenä yönä) hevoset olivat rikkoneet niitä erottavan väliaidan ja löytyivät aamulla kaikki samasta tarhasta. Kaikki oli hyvin, joten keräsin sitten väliaidat pois, saavat olla nyt samassa pihatossa ja tarhassa.

Ällöttävää kun joka paikka on ihan liejuna, toivottavasti rupeaa kuivamaan pian. Hevoset jo haikailevat vihreän perään :)

Pihla tuntuu edelleen kivalta valtataistelusta huolimatta. Olen ratsastanut sillä kolme kertaa, eilen käytiin pidempi maastolenkki, ehkä jotain 8km. Ensimmäisellä kerralla käytin waterfordia, kahdella edellisellä kerralla oli suussa oliivikolmipala. Peltojen kuivamista odotellessa, pääsisi ratsastamaan pelloilla (meillä kun ei enää kenttää ole) ja viemään Pihlaa eteenpäin.




Eilinen maastolenkki oli tosi kiva! Siihen asti kun tultiin takaisin kotiin. Käytiin metsäautotiellä ravailemassa ja laukkaamassa, ihan hyvin pysyi käsissä pelkällä kolmipalalla, tuntui vähän raskaalta mutta ei mitään kauhian pahaa! Ehkä voisi seuraavalla kerralla laittaa waterfordin, voi olla parempi maastokuolaimena. Minulla on ratsastaessa sellainen ongelma, että tuntuu tosi pahalta ottaa riittävä tuntuma hevosen suuhun. Ravissa ja laukassa onnistun, mutta käynnissä.. En tiedä mikä siinä on. Pitää päästä käymään valmennuksissa Pihlan kanssa, jotta saa minun ongelmat perusratsastuksessa korjattua.

Pihlan kanssa on ollut ratsastaessa oikeastaan ainoana ongelmana se, että Pihla pysähtyy välillä eikä halua liikkua johonkin suuntaan. Metsäautotiellä ei olisi halunnut kääntyä takaisin kotiinpäin, siellä kyllä hyväksyi nopeasti sen, että kyllä me käännytään. Mutta kotiin tullessa melkein pihassa, emopihaton kohdalla Pihla teki oikeasti stopin. Sain hivutettua sitä muutamia kymmeniä metrejä eteenpäin siksakilla, muutama askel kerrallaan. Lopulta pitkän, ehkä vartin tjv taistelun jälkeen jalkauduin ja talutin sen mutalammikoiden  läpi. Joo, Pihlasta ei ehkä kenttäratsua tulisi, voisi vesiesteet olla melkoinen haaste opettaa. :D Mutta siis jopa maasta käsin sai tehdä töitä, että sai Pihlan kurakon läpi, ja vesi onkin oikeastaan ainoa ongelma ratsastaessa. Mutta uskon että tuotakin voi siedättää johonkin pisteeseen asti!

Eilen oli niin nätti aamu, että piti ottaa muutamia kuvia ennen lypsyä! 







Aloitin eilen Vinkun sytyttelyn. Vinks on selkeästi kiinnostunut lampaista, mutta ei ole vielä syttynyt, sen paimentaminen on jotain paimentamisen ja leikkimisen väliltä. Mutta, sehän on vasta reilu 3kk vanha, ei mitään kiirettä! :)


Ruu paimensi myös eilen, se alkaa olla aika kiva. Pitäisi oppia itse rentoutumaan ja luottaa koiraan, ja ylipäätään päästä tekemään oikeita töitä. Ruusta tulee hieno, josko sille saisi perusradan ensi syksynä. :)

Sanni, Cindy ja Cara ovat tehneet töitä. Cara on outo, se tekee töitä tosi kivasti, mutta jos yritän treenata sen kanssa paimennusta, se on ihan hölmö. Joten ehkä me jätetään treenailut välistä, treenatkoon töissä. ;) Sanni on ollut erinomaisessa kunnossa, aikoo vissiin vallata paikkansa ykköskoirana takaisin.