keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Vinku navetoi

Vinku oli tänään ensimmäistä kertaa navetalla koko aamunavetan ajan. Minusta tuntuu, että tuo pentu ei pelkää mitään.. Ne muutamat ritilät mitä meillä on navetassa, on ihan jees, niillä voi kyllä kävellä sen mitä tarvitsee. Ilmastointi, lypsykoneen ääni, ei ongelmaa. Ääniarkuutta ei siis ilmene. Lehmiä ei pelkää lainkaan, vähän voisi toki itsesuojeluvaistoa olla enemmän - kun aloin lypsää, Vinku meinasi tulla lehmien parsiin asti auttamaan. Aika äkkiä tajusi (ilman että tarvitsi kantapään kautta oppia), että parsiin ei saa tulla. Sen verran Vinkusta onneksi löytyy itsesuojeluvaistoa, että jos lehmä kääntyy sitä päin, se ei yritä tulla esimerkiksi ruokintapöydälle. Ja kapeille ruokintapöydille ei onneksi mene itsekseen kun selkäni käännän. Muuten ei kapeilla käytävillä liikkuminen ole mikään ongelma!

Nyt sain pennut rekisteröityä Kennelliittoon, löytyvät Koiranetistä. Olipa hankala juttu, ajattelin että on helpompi rekisteröidä kun siirrän Sannin ensin isäni nimistä omiin nimiini, mutta siitähän tarvitsi sitten lisää paperia täytellä, koska koira vaihtoi omistajaa vasta pentujen syntymän jälkeen jne.

Winx Koiranetissä

Heh, juuri kun olin edellisen päivityksen saanut kirjoitettua ja kirjoitin, että odotellaan kengittäjää käymään, ajoi kengittäjä pihaan. Pihla on siis nyt taas kengässä ja otin kengityksen jälkeen siitä muutaman kuvan. On se vaan kaunis!


Löysin koneelta muutaman mooonen vuoden takaisen kuvan minusta ja nykyään 20-vuotiaasta Pipsasta. :)







Toivotaan että sade lakkaisi ja pääsisi pian pellolle - saisi levitettyä apulannat ja saisi hevosetkin sitten laitumelle. Kävin jo katselemassa joko joku lohko kestäisi, mutta ei kehtaa vielä laittaa. Mutta ei mene enää kauaa, huippua!

Niin, ja ollaanhan me oikeasti paimennushommiakin tehty. Cindyn veli Ken vaihtoi omistajaa syksyllä, ja käytiin viime viikon perjantaina auttamassa heitä eläimien koiraamisessa ja miettimässä yhdessä, miten ne työt kannattaisi juuri heidän navetassa tehdä. Se kun on niin navettakohtaista mikä on paras ratkaisu. Paimennettiin myös pikkuhiehoja, josta video alla. Muutama lypsylehmä oli sellainen jotka meínasivat mennä koiran yli - Cindystä huomaa, että se ei ole ihan täydessä terässään koska ei rupea puremaan ollenkaan. Pitää pyytää seuraavalla kerralla kaveriksi joku, jonka koira nappaa tarvittaessa, valehyökkäykset ja haukku eivät joka kohdassa riittäneet.


Vinku on paimentanut muutaman kerran lampaita, ihan vaan kotona. Nyt on jo paljon parempi mitä ensimmäisellä kerralla, se pomppiminen on jäänyt pois, alkaa liikkuminen olla matalampaa jne.

Caran kanssa on taas sellainen masennuskausi että oksat pois. Kai se pitää tyrkätä hetkeksi jollekin kaverille, onko sen on/off-paimennusvaisto minusta johtuvaa, vai onko sen vaisto vaan puutteellinen. Sillon kun Cara paimentaa, se paimentaa tosi kivasti. Mutta seuraavana päivänä se vaan seisoo ja toljottaa, saattaa ehkä blokata mutta ei varmasti tee mitään hyödyllistä. Carahan tulee perjantaina 2v, johan sen pitäisi olla täysin syttynyt.

Sanni on ollut niin hyvässä kunnossa, aivan huippua! Tekisi melkein mieli ilmoittaa Sannikin kisaamaan kesäkuussa kelpiepäiville. :D Cindy on siis lähdössä sinne David Williamsin oppiin sekä kisaamaan tilakoiraluokassa JA yrittämään uudestaan lammasperusrataa. Se jäi vähän kaivelemaan viime kesältä (läpimeno jäi pisteen päähän, Cindy oli vähän vaisu kun olin koettanut avata sen hakuja kovemman kautta), haluan yrittää sitä uudestaan. Eli Cindyhän on tehnyt jo nautaradan, lammasrata on siis nyt ihan vapaaehtoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti