sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

töitä, pentuja ja paimennusta!

Väsyttää väsyttää, mutta tarvinnee jaksaa päivittää blogiakin joskus.

Punainen poika, jota nimeksi muotoutui Rambo, muutti omaan kotiin viikko sitten. Hyvin on pärjännyt, hieno ja rohkea tyyppi! Rambo paimentaa siis tulevaisuudessa ammatikseen lampaita Pohjois-Pohjanmaalla.



Toiset pennut on vielä kotona. Vinku eli Winx jää tieten kotiin, mutta "musta poika", jolle ei ole vielä omaa nimeä muovaantunut, on täällä toistaiseksi. Eli pentu on vielä vapaana, jos joku tarvitsee paimenta niin minulta voi kysellä. Leikkityylistä voisi sanoa, että pennuista tulee silmäkoiria, mutta sehän voi muuttua mihin suuntaan tahansa - mm. Cindyhän oli täysin kroppakoira, nyt sillä on jo riittämiin (ja välillä liiaksikin) silmää. Pentu on myös mahdollista ostaa aloitettuna ja kuvattuna ensisyksynä! :)



Sannihan täytti perjantaina seitsemän vuotta, ja pennuille tuli samaisena päivänä ikää kahdeksan viikkoa!


Sitten paimennuspuoleen. Sanni ja Cindyhän olivat tosi helppoja tyyppejä. Käytännössä puoliautomaatteja, niiden kanssa ei tarvinnut hakata päätä seinään sen enempää, molemmat rupesivat toimimaan heti kun vaan rupesin tekemään töitä niiden kanssa. Cara ja Ruu opettavat kyllä ihmiselle nöyryyttä. Päätä on hakattu seinään ja onneksi virheistä opittu, tosin jotkut virheet on saanut toistaa moneen kertaan. Alan päästä Ruun pään sisälle jo, mutta Cara... Joinain päivinä en ymmärrä sitä vieläkään.


Veikkaan, että se on vaan epävarma ja kehittyy myöhään. Carahan tulee kaksi vuotta toukokuussa, sillä on pieniä ongelmia tasapainon kanssa - Cara haluaa blokata, blokata ja blokata. Sillä on erittäin luontainen poispäinajo ja joskus se vaan kytkeytyy päälle. Cara on ollut jonkinverran kuivitushommissa, ja siellähän se on niiiiin haka! Vaikka sillä ei ole käskyjä vielä ollenkaan (paitsi jonkinmoinen stoppi), se toimii siellä melkeenpä paremmin kuin Cindy. Caralla on p-a-l-j-o-n silmää, mutta onneksi ei ole jumi pahasti!

Cara toimii tosi hyvin kakkoskoirana töissä esim. Cindyn kaverina. Cindy on tukena ja kaverina tekemässä hommia, Cara pääsee myös loistamaan. Caralla ei ole haukkua, mutta nätti hyökkäys ja hammas tarvittaessa. Vaikka sillä on paljon silmää, se on periksiantamaton ja voimakas. Esim. Joidenkin silmäkoirien olen nähnyt kyttäävän, mutta väistävän alta pois vaikeassa tilanteessa, ja menevät kyttäämään kauemmaksi. Toistavan tuota ja karkuuttavan elukat. Cara ei ole ainakaan tähän asti tehnyt tuota, elukat eivät vaan yksinkertaisesti ole menneet sen silmästä läpi, ja jos pientä yritystä on ollut, se on korjaantunut kyllä nätillä valehyökkäyksellä.

Sonnikarsinan kuivittamista Caran kanssa. Tässä hommassa Cara loistaa! :)
Hyvä siitä tulee, mä niin toivon! :) Cara on huippukoira arjessa, turha terävyys on hävinnyt ja se on sopivasti sosiaalinen - tykkää olla ihmisen kanssa mutta ei tule suuhun asti.


Töissä on ollut melkoisen rankkaa. Eilen kuoli kuukauden ikäinen, tosi kaunis kokopunainen lehmävasikka - mielettömän kivasukuinen vielä.. Emänsä tokakertalainen ja lypsää 40kg päivätuotoksia - pitkämaitoisesta suvusta. Tänäaamuna heti kun navetanoven avasi, huomasi että siellä on ollut bileet. Viidellä liki vuosikkaalla hieholla - tulleet portista läpi ja levittäneet paskat avokouruista ympäriinsä, pudottaneet tavarat hyllyiltä, paskakolat ja kaikki siinä itsessään.. Onneksi oli mittalypsyaamu ja on tyytyväinen tuloksiin, tuo paska-episodi unohtui melko nopiaan. Etenkin Helmikän 26,3kg aamumaidon jälkeen. :D Seuraavaa mittalypsyä odotellessa!

Kolmasosa lampaista on poikinut nyt parin viikon sisään. Suurin osa vuonueista kolmosia, lisäksi kahdet neloset ja yhdet vitoset. Muutamat ykköset ja kakkoset on mahtunut mukaan. Mä niin tahtoisin valvontakamerat lampolaan, saisi siitä tarkastettua onko joku poikinut tai poikimassa, ei tarvitsisi yöllä juosta lampolaan.. Mutta on tuo mennyt onneksi noinkin, iltatarkin tekee myöhään ja yöllä käy kerran katsomassa ja aamunavetta on jo puoli kuudelta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti